L i l y m o o r

Etusivu          Esittely          Ponit          Kasvatus

Tammikuussa 2015 perustettu Lilymoor on shetlanninponien kasvattamiseen keskittyvä virtuaalitalli. Ylämaiden länsiosassa sijaitseva talli on omistajansa unelmien täyttymys pakopaikkana kiireisen kaupunkilaisarjen oravanpyörästä. Irtiotto entisestä vaati rohkeutta, mutta muutto vehreille nummille ponilauman kanssa on osoittautunut ratkaisuksi, jota en voisi katua. Voisiko sitä enää muuta kaivata, kun unelma omassa kotipihassa sijaitsevasta tallista on vihdoinkin toteutunut?

Elämä ohdakkeiden, säkkipillien, skottiklaanien ja tartaanikankaiden perimmäisessä tyyssijassa sujuu rauhalliseen tahtiin. Ponit saavat tallustella nummilla mielin määrin. Välillä kauempaa tulleet patikoijat erehtyvät luulemaan niitä villiponeiksi, mutta paikalliset tietävät kyllä, kenen poneista on kyse. Toisinaan maiseman hoidosta vastaava ponilauma reissaa pitkin maita ja mantuja erilaisissa tapahtumissa. Ponit kilpailevat pääasiassa kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa, mutta katras on tuttu näky myös näyttelykehissä.

Lilymoor on juhlapyhiä lukuun ottamatta avoinna ympäri vuoden vierailijoille. Olipa tulija sitten etukäteen suunnitellut saapuvansa paikalle tai eksynyt nummilla, hänet otetaan vastaan. Virallisimmissa merkeissä tallin porukkaan voi tutustua tapahtumissa, joita tallilla järjestetään silloin tällöin. Tärkeimpänä prioriteettina toiminnassa on ponien hyvinvointi ja rakkaus poneihin. Tervetuloa tutustumaan ponikatraaseen!

Lucie (VRL-1441, GoHo)

Päivitetty viimeksi 7.10.2016

Sähköposti
VRL:n tallilistalla LILY1252

© Cin. 2015   kuva Steve McLaren (CC BY-NC-ND 2.0)   tausta The Inspiration Gallery

Lilymoor on virtuaalitalli - Lilymoor is a sim-game stable